Nyt kun nämä synnit on pesty pois harteiltani voimmekin siirtyä itse aiheeseen. Nimittäin. Tänäänkin kirpputorikierroksellani jouduin puremaan hammasta myyjien
Materiaalina toki villa ei ole ainoa, jota motkotukseni koskee. Yhtä lailla puuvillaisia tekstiilejä näkee kirpputorien valikoimissa jatkuvasti pilattuna. Valkaisuainetta sisältävä pyykinpesuaine haalentaa värillisiä tekstiilejä, niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, ja neljässäkympissä pestävät vaatteet saattavat kutistua kuudessakympissä. Välillä näkee sellaisia pöytiä, että pöydän pitäjällä täytyy olla käytössään joku esihistoriallinen kivipesumenetelmä vähintäänkin.
Ohjeistukseni olisikin seuraavanlainen: Perehdy pesumerkintöihin. Ne numerot niissä pesuvatia muistuttavissa kuvissa on niitä lämpöasteita missä sen vaatteen saa pestä (kuten yllä). Jos siinä kuvassa on käsi, kyseinen vaate pitää pestä käsin eikä sitä silloin saa laittaa pesukoneeseen. Ne neliöt ympyröineen ja mahdollisine rukseineenkin antavat sinulle ohjeita eivätkä täten ole pelkästään kivoja koristeita. Kolmiokin trendikkyydestään huolimatta yrittää viestittää jotakin tärkeää mikäli sellainen löytyy pesuohjelapusta. Kiinnitä erityisesti huomiota niihin rukseihin. Jos edellämainitut ohjeet tuntuvat kuitenkin ylitsepääsemättömiltä, ole ystävällinen äläkä raahaa kutistuneita tai haalistuneita vaatteitasi kirpputorille turhaan päivääni pilaamaan. Tai älä ainakaan pyydä niistä törkeitä hintoja. Askartele niistä mielummin jotain kivaa, vaikka kestositeitä anopille tai villatohvelit kaverin koiralle.
Ja jälkipyykki käytäköön kommenteissa.

Tähän lisään vielä sellaisen kategorian kun ihmiset joilla on kuivausrumpu. Tästä olen myös avautunut joskus omassa blogissani tässä:
VastaaPoistahttp://kirppishai.blogspot.com/2011/11/valtteri-191111.html
Joidenkin mielestä kuivausrumpu on niiiin kätevä vempain, sinne vaan kaikki pyykit, painetaan nappia, ja hetken päästä voikin noukkia sieltä rummusta ihan rutikuivia pyykkejä.
Samalla myös pyykit ovat kutistuneet ainaskin yhden koon, värit haalistuneet ja vaatteiden pinta on muuttunut sellaisen oudon pehmeäksi ja nukkaiseksi.
Sorry nyt kaikille kuivausrumpu-faneille, mutta kyllä kuivausrummun käytön huomaa vaatteista, ainaskin jos kuivausrumpua käyttää väärin.
Toinen kategoria on nämä:"minä pesen kaiken samassa koneessa, ei ne ole koskaan värjääntyneet". No ei ehkä pesijän silmissä, mutta minä super tarkka pesijä kyllä huomaan että valkoinen ei ole enää valkoinen ja muutkin vaaleat värit ovat muuttuneet.
T. Pyykkinipottaja
Totta, enpäs tajunnut tota kuivausrumpuhommaa ollenkaan, kun itse en ole moisesta ylellisyydestä koskaan päässyt nauttimaan vaan aina kuivatellut pyykkini vanhanaikaisesti narulla.
PoistaJa myönnän itse kuuluvani siihen sakkiin joka mielellään ei aina jaksa erotella valkoista pyykkiä värillisestä. En tiedä johtuuko se siitä, että valkoista pestävää meillä kertyy niin hitaasti, enkä mielelläni hurruttele vajaita koneellisia. Vai omistammeko juuri laiskuudestani johtuen hyvin vähän mitään valkoista. Syy-seuraussuhde siis epäselvä.
Mietin tässä tuota pyykin väriasiaa. Mä taidan sitten kans olla aikamoinen pyykkinipottaja koska itse lajittelen pyykin vielä eri väreihin. Asiassa helpottaa tietysti se että vaatteeni ovat suurimmalta osalta tietyn värisiä. Esim vaaleanpunainen/beige kasa syntyy aika helposti jo pelkistä alusvaatteista, samoin vaaleanvihreä/vaaleansininen. Mulla siis yleensä seuraavan väriset pyykkikasat: valkoinen, beige&vaaleanpunainen, vaaleanvihreä & vaaleansininen & vaaleanharmaa, musta & tummansininen, ruskea, tummanpunainen. Joskus saatan yhdistellä niin että laitan vaaleanpunaisia tummanpunaisten sekaan tai punaisia ruskean sekaan, riippuen vähän siitä miten paljon pyykkiä on. Värit pysyvät parempina kun ne pestään vain omanväristen kanssa :D
Poistavälillä näisä teksteistä tulee fiilis ettei enää koskaan uskalla viedä yhtään kaltoin kohdeltua lumppuaan myyntiin :D
VastaaPoistajoo sepä :D mutta ehkä tässä onkin pointti että niistä kiskotaan ihan kauheita hintoja... Itestä joskus tuntuu että on menny ihan liian halvalla kaikki tavarat mitä oon myyny kirppiksellä, mutta toisaalta mielummin sinne ja liian halvalla ku suoraan roskikseen (ja pahimmassa tapauksessa tietty kirppikselle liian kalliilla ja jäät tappiolle pöytävuokran takia ku kamat ei mee kaupaksi)
PoistaIhan hyvä jos vähän joutuu myyntipöytää täyttäessään miettimään mitä sinne kannattaa ladata ja mihin hintaan. Turhaa työtähän siinä vaan tekee jos tuote on sellaisessa kunnossa ettei se mene kaupaksi. Ja noi perus pyykinpesuohjeet on syytä opetella ihan itseäänkin ajatellen. Onhan se omakin etu, ja luonnon, ja siten iha meidän kaikkien, että vaatteet ym. tekstiilit säilyvät mahdollisimman hyvässä iskussa mahdollisimman pitkään. Toki nykyään myydään kyllä sellaista kertakäyttökuraakin ettei auta vaikka kuinka silkkihansikkain kohtelisi.
Poistahaha, kolmiokin trendikkyydestään huolimatta! Kuolen nauruun! Mutta hyvä postaus ja oikeastaan mä en tiedä yhtään miten pestä mitäkin ja mitä noi viivat tarkottaa!
VastaaPoistaOon kanssa miettiny onko ihmiset tosissaan oikeasti vaan niin tyhmiä vai vaan laiskoja että niitä pesumerkintöjä ei voi noudattaa? Itse olen hyvin tarkka omien pyykkien pesussa, joten en voi aina ymmärtää. Monet on myös niin bakteerikauhuisia että kaikki pyykki on ehdottomasti heidänmielestään pestävä 60 asteessa. (Joka tuhoaa tehokkaasti monet tekstiilit.)
VastaaPoistaFakta nyt vaan on että esim hiki ei lähde 40 asteen pesussa. Itse pesen kaiken joka suinkin sen kestää 60 asteessa ihan siksi että hienhajuisia vaatteita ei kestä erkkikään. Myöskään monet tahrat (mustikka, punajuuri nyt esimerkiksi) eivät lähde kylmällä vedellä vaan vaativat kuumaa vettä.
PoistaAlusvaatteet ja herkät materiaalit pesen toki viileämmässä. Villavaatteet yleensä käsin koska suurin osa niistä ei kestä konepesua ylipäätään.
Oma lukunsa ovat myös ne jotka eivät pese niitä myytäviä vaatteita lainkaan (ainakaan kunnolla) tai joilla "puhtaatkin" vaatteet on kummallisen tunkkaisia (esim. tupakanhaju).
VastaaPoistaTAKIT ym. ulkovaatteet tuntuu olevan pääsääntösesti myynnissä likaisena (kauluksesta ym. huomaa) ku jostain syystä ihmiset ei oikein uskalla (tai jaksa) pestä niitä, kuvitellaan kai että niille (tai pesukoneelle) tapahtuu jotain kummaa.. Ja sitte ne ajan kuluessa pinttyy eikä puhdistu enää pesussakaan... o_O
Itse heittelen melko rohkeasti kaiken pesukoneeseen ja enpä oo kyllä muistaakseni juuri mitään onnistunut koskaan sillä pilaamaan (tuuriako vaan?).
Ja vaikka pesuohjeiden noudattaminen ihan fiksua onkin niin onhan ne kyllä nykysin myös aika "ylivaroittelevia" kun valmistajat haluu jotenkin minimoida sillä kuluttajien valitusmahdollisuudet. Eipä sillä nyt loppujen lopuks oo kuitenkaan niin suurta merkitystä peseekö jonkin vaatteen 30 vai 40 asteessa. Tai siis että voihan siinä vähän omaa harkintakykyäkin käyttää. Just tossa pesin yhet vanhat kylkiäislahja-olohousut joille jostain käsittämättömästä syystä ohjelappu suosittelee 30 asteen pesua. No, 60 astees pesin eikä mitään tapahtunut.
Ja se viiva/viivat siinä vadin alla tarkottaa "varovaista" pesua. :D Itse saatan sellasen vaatekappaleen heittää pesun ajaks vaikka pesupussiin mutta en tiiä sitte onko silläkään loppujen lopuks minkään valtakunnan vaikutusta.. x)
Tästä ylivarovaisuudesta olen kuullut minäkin, kun kangaskaupassa oli myyjän kanssa puhetta pesulämpötiloista. Sanoi, että nimenomaan Amerikan markkinoita varten niihin helposti laitetaan kamalan alhainen lämpötila, kun jenkit on niin järkyttävän herkkiä vetämään oikeuteen :D
PoistaMinä olen tämän lämpötila-asian kanssa pärjännyt maalaisjärjellä; peruspuuvilla ilman painatuksia, värjäyksiä tms kestää kyllä 60 pesun, vaikka ohjelappu muuta yleensä väittääkin :)
Ja kaikki vaatteet meiltä menevät kirpparille pestyinä ja hyväkuntoisina!
Ainiin, oma lukunsa ovat sitten kirpparivaatteiden hajut; miksi ne pitää pestä/huuhdella "raikkailla" tuoksuilla kun niitä "raikkaita" tuoksuja ei saa pois niistä vaatteista ikinä! Itse en käytä näitä "raikkaita" tuoksuja joten pyykki tuoksuukin oikeasti puhtaalle :/
"..esihistoriallinen kivipesumenetelmä vähintäänkin" XD
VastaaPoistaAnoppi mahtaa kiittää :P
VastaaPoistaPakko kommentoida noihin villavaatteisiin: ei se pesukoneessa peseminen niitä vanuta vaan väärä pesuaine. Villa- ja silkkivaatteet joissa on se käsipesun merkki kestävät konepesun koneen villa/ hienopesuohjelmalla matalassa lämpötilassa JA villan ja silkin pesuun tarkoitetulla pesuaineella. Muissa aineissa on väärä pH. Pahin mahdollinen valinta villan pesuun on valkaisuainetta sisältävä pulveri (jota tummien vaatteiden ulkonäöstä päätellen moni suosii pyykkinsä pesussa).
VastaaPoistaValkoiset vaatteet harmaantuu ajan kanssa vaikka niitä ei pesisi kirjavien seassa jos käyttää vain kirjopesuainetta niiden pesuun.
Itse pesen surutta kaikenlaisia omia vaatteitani toisinaan 60 asteessa koska liikun paljon ja hienhaju ei tuppaa lähtemään ilman kuumempaa pesua. Plus kaikki kirppariostokset menee "kovan" pesun kautta. Yksikään vaate ei ole vielä kutistunut tai muuten mennyt piloille. Tai no kerran vahingossa koneeseen joutunut villasukka joka oli 100‰ luomulampaan villaa muistutti pesun jälkeen enemmänkin nuken huopatossua...Nallesta tai seiskaveikasta neulotut sukat on kestäneet tuon 60 pesun ongelmitta. Kuinka kummassa vaatevalmistajat kuvittelee että esimerkiksi urheilualusvaatteet puhdistuu 30 hienopesussa?
Tiedän ettei se pesukoneessa villapesuaineessa oikealla pesuohjelmalla peseminen niitä villavaatteita vanutakaan, mutta jatkuvasti kirpputorilla törmää niihin muun pyykin mukana jollain ihan muulla kuin villapesuaineella- ja ohjelmalla pestyihin kutistuneihin yksilöihin. Sitähän tämä postaus koskikin. Peskää mun puolestani treenialkkarinnen ynnä muut vaikka lipeässä, mutta älkää sen jälkeen yrittäkö myydä niitä kirppiksellä lähes uuden hinnalla, kiitos!
PoistaEnsinnäkään läheskään kaikki villavaatteet eivät kestä vesipesua laisinkaan. Toisekseen villa vanuttuu pesuaineen, lämpötilan ja mekaanisen työn vaikutuksesta. Villavaatetta vanuttaa eli huovuttaa myöskin liian kuuma pesulämpötila sekä pesukoneessa tapahtuva liike. Jos haluaa varmistua siitä että villavaate pysyy mahdollisimman hyvänä se pestään käsin viileässä vedessä ja käytetään villalle tarkoitettua pesuainetta. Villaiset päällystakit pesetetään pesulassa koska vaatteen sisäosien materiaalit eivät kestä vesipesua vaikka itse kangas kestäisikin.
PoistaItse olen pessyt monia villaisia tai villasekoitevaatteita pesukoneessa ilman vahinkoja mutta pitää todellakin tietää mitä tekee. Esim kashmirneuletta en suosittele pistämään pesukoneeseen yhtään millekään pesuohjelmalle. Kevyt liotus viileässä laimeassa pesuaineliuoksessa riittää, sitten huuhtelu ja tasokuivatus.
Sama juttu silkin kanssa. Monet silkkikankaat eivät kestä lainkaan vesipesua koska niihin muodostuu jopa käsinpesussa hienonhieno pesuryppy joka ei lähde silittämälläkään pois. Ammattilainen tietää millaiset silkkilaadut voi pestä huoletta koneessa, mutta maallikko välttämättä ei. Suosittelen silkin ollessa kyseessä noudattamaan niitä annettuja ohjeita ellei ole ihan ehdottoman varma että tietää mitä tekee.
Lisään nyt vielä että sellaiset villavaatteet joissa on pesumerkintä Superwash kestävät konepesun hyvin. Sellaiset joissa on käsinpesumerkintä voi pestä koneessa mutta vain JOS koneessa on hellävarainen silkille ja villalle tarkoitettu pesuohjelma joka sisältää vain vähän mekaanista liikettä eli sitä ympäripyöritystä. Pesulämpötilan on oltava mielellään 30 astetta, vain kevyt linkous jos sitäkään.
PoistaPesuaineena käytetään AINA villalle ja silkille tarkoitettua pesuainetta. Ne eivät kestä emäksisiä pesuaineita eikä valkaisuaineita. Villaa ei voi kotikonstein valkaista.
Voi apua! Voisiko joku aktiivisesti, aina ja poikkeuksetta kuudessakympissä vaatteensa pesevä tosiaan kertoa syyn siihen? Ymmärrän kyllä urheiluvaatteiden tms. raskaasti likaantuvan vaateparren pesun korkeammassa lämpötilassa. Pesen itsekin jotain treenipöksyjä korkeissa lämpötiloissa, mutta käytänkin ne aina siihen pisteeseen, etten voisi kuvitellakaan antavani niitä eteenpäin, saati sitten myyväni.
VastaaPoistaJotkut pesevät myös rintaliivinsä korkeimmassa mahdollisesssa lämpötilassa. Siinä on kaarituet plasmaa ja kuminauhat vereslihalla.
Kuten tuolla ylempänä kerroin, pesen 60 asteessa kaikki sellaiset tekstiilit jotka kestävät kuumaa lämpötilaa (esim kaikki puuvillatekstiilit ja puuvillasekoitteet, pellava & pellavasekoitteet). Tämä siksi että lika irtoaa tässä lämpötilassa parhaiten. Kyse ei ole nyt bakteereista vaan ihan siitä fyysisestä liasta. Omasta mielestäni nämä antibakteeriset pesuaineet ovat ihan humpuukia. Hiki ei lähde vaatteesta kylmällä, ei myöskään ihosta irtoava rasva.
PoistaHerkät materiaalit kuten alusvaatteet pesen toki matalassa lämpötilassa, niitä vaan pitää pestä riittävän usein etteivät hirveästi ehdi pinttyä.
Ja vielä lisäyksenä tuohon villa-asiaan. Villa on itsessään jo hieman likaahylkivä. Villavaatteita ei siis tarvitse eikä kannata pestä yhtä usein kuin muita vaatteita. Ellei näkyvää likaa ole eivätkä kainalot haiskahda, villavaatteelle riittää hyvin tuuletus. Jos villavaatteeseen tulee tahra kannattaa mieluummin suorittaan ns. paikallinen tahranpoisto ja huuhdella se hetimiten ettei se piinty.
PoistaVähän off topic, mutta pakko avautua.
VastaaPoistaMitä tekisitte tilanteessa, jossa olette vuokranneet yhteisen myyntipöydän ystävänne kanssa. Ystävä tuo myyntiin kestolikaisia Marimekon käsipyyhkeitä, takkeja, joiden kaulukset ovat ruskeina meikkivoiteesta ja LIKAISEN vessan maton (ei edes viitsinyt nyppiä pitkiä hiuksia matosta). Huh.
Yritä siinä sitten käydä salaa piilottamasta ystävän tuomaa paskaa hyllyn perälle ja kasan alimmaiseksi.
Never again.
Antaisin kai vaan olla ja manaisin mielessäni. Tai sitten pilaisin välit ystävääni ja välillä vähän liiankin suorasukaiseen tapaani sanoisin asiasta... Ehkä sen voisi sanoa nätistikin, en nyt vaan keksi oikeaa sanamuotoa (en luultavasti keksisi siinäkään tilanteessa).
PoistaVastasitkin jo nimimerkillä puolestani: "Never again".
PoistaMinäkin otin kerran pöydän ystäväni kanssa, ja hän toi vaatteensa tarjolle laatikoihin siististi viikattuina, siististi pinoihin laitettuina. Luulin niitä siis sen perusteella puhtaiksi ja ehjiksi. Meillä oli hirveä kiire laittaa vaatteet rekkeihin ja myyntiin, kun olimme hiukan myöhässä, joten en enempi ehtinyt ystävän vaatteisiin paneutua.
Noin puolessa välissä myyntiaikaa huomasin sitten katsoa hänen osuuttaan tarkemmin, kun eivät ne oikein tahtoneet tulla myydyiksikään. Eikä mikään ihme, etteivät olleet menneet: varsinkin lastenvaatteet olivat täynnä rasvaläikkiä ja tahroja, resorien reunat ja kaulukset piintyneessä liassa ym. - Voi sitä häpeän määrää, kun olin vielä mainostanut luokkatovereilleni , että meillä on se ja se pöytä, käykääpä kattelemassa ja ostamassa! No arvata saattaa, ettei kukaan heistä ostanut meidän pöydästä mitään! Ja kun kysyin, olivatko käyneet katsomassa, sain vastaani kummallisia ilmeitä ja vaisuja vastauksia... Huh huh.
Nämä kaverin likaiset, nuhjuiset vaatteet vaikuttivat myös minun vaatteideni myyntiin ylipäätäänkin, tottakai, kun kerran samassa pöydässä olivat.
Olemme kyllä edelleen erittäin hyviä ystäviä, enkä tuolloin sanonut mitään. Mutta toista kertaa en ole hänen kanssaan kirppispöytää ottanut! Joskus hän on tuonkin jälkeen tuonut jotain minun pöytääni lisämyytäväksi, mutta olen aina itse vielä tarkastanut hänen tuomansa tavarat ja vaatteet - ja vaivihkaa pessyt ja putsannut niitä ennen myyntiin laittamista. Jos joku tavara tai vaate on minun mielestäni ollut sen kuntoinen, ettei se varmasti mene kaupaksi, olen sen hänelle suoraan sanonut. Ei ole suuttunut..! ;o)
Ihmetyttäähän se vähän, että miten meitä onkin niin moneksi! :oD
Pakko kertoa silmäänpistävästä löydöstä!
VastaaPoistaOulussa Paljetien kirppiksellä myynnissä paljon erilaisia/-kokosia kestovaippoja vauvoille.. Ideana ihan kiva, että laittaa nekin kiertoon, mutta jos vaipat on jo valmiiksi kusen kellastamia ja ympäriinsä paskassa, menee kierrätys idea mun mielestä hieman yli :DD ja mikä parasta, tällaisen k*sen polttaman vaipan saat mukaasi vain 3euron kappalehintaan :)
Hei! Kestovaipat ostetaan yleensä käytettyinä
Poista(ainakin minun tuttavapiirissäni, tosin yleensä netistä), eikä vaipoissa yleensä ne kusitahrat juuri tunnu (nuo kuuluu pestä 90 asteessa)
..kestovaippojen ideana kun on juurikin se kierrätys!